ILT Oppiminen

Yhtäläisten mahdollisuuksien puolesta

ILT Oppiminen

ILT Oppiminen on osa kansainvälistä ILT Inläsningstjänst -yhtymää, joka aloitti toimintansa Ruotsissa vuonna 1990. Jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan visiomme on ollut tarjota kaikille oppilaille yhtäläiset mahdollisuudet oppimiseen.

Inlästa läromedel -palvelumme tarjoaa luku- ja kirjoitusvaikeuksista kärsiville oppijoille oppimateriaalia muodossa, jonka he voivat helpommin omaksua – äänikirjoina. Ruotsin 290 kunnasta jopa 283 käyttää palveluitamme. Työllistämme 28 työntekijää sekä 40 ääninäyttelijää.

Sittemmin olemme vastanneet yhä kasvavaan tarpeeseen tukea maahanmuuttajataustaisten oppilaiden koulunkäyntiä. Studiestöd på modersmål -palvelumme tarjoaa tukea opiskelijoiden omalla äidinkielellä. Vuonna 2017 lanseerasimme ensimmäisen varhaiskasvatukseen suunnatun palvelumme, monikielisen kuvakirjapalvelun Polygluttin. Vuonna 2018 Polyglutt lähti valloittamaan Suomea Lukulumo-nimellä.

Tarinamme

Yhdenvertainen mahdollisuus oppimiseen on leimannut toimintamme alusta alkaen.

1990
2008
2012
2013
2015
2016
2017
2018

Olemme alusta asti työskennelleet voidaksemme tehdä oppimateriaalista kaikille saavutettavaa tuottamalla oppikirjat äänikirjoina. Alkutaipaleellamme keskityimme luku- ja kirjoitushäiriöstä sekä dysleksiasta kärsiviin oppijoihin.

Kaikilla oppilailla on asuinpaikkaan katsomatta oikeus tasavertaiseen opetukseen. Vuonna 2008 lanseerasimme liittymämuotoisen palvelun, jolloin koulut ja kunnat voivat tarjota ääneen luettuja oppimateriaaleja kaikille oppilaille.

Jakob Skogholm aloittaa toimitusjohtajana.

Inlästa läromedel -sovelluksemme julkaistaan syksyllä. Oppilaat voivat nyt käyttää ääneen luettuja oppimateriaaleja milloin ja missä tahtovat. C-kasetit, CD-levyt ja Daisy-soittimet jäävät historiaan.

Tuomme markkinoille Studiestöd på modersmål -palvelun, jossa pedagogit syventävät ja selittävät oppimateriaalia oppilaan äidinkielellä.

Saavutamme miljoonan käyttäjän maagisen rajapyykin! Vaihdamme nimeksemme ILT Inläsningstjänst ja laajennamme valikoimaamme Lexplore- ja Viljas digitala bokhylla -palveluilla.

Vuoden 2017 lopussa 280 kuntaa Ruotsin 290 kunnasta käyttää Inlästa läromedel -palvelua ja 234 kuntaa Studiestöd på modersmål -palvelua. Kehitämme tuotteitamme jatkuvasti – oppimisen on oltava hauskaa! Tuomme markkinoille myös kielipelin Sweet City ja sekä esikouluille ja päiväkodeille suunnatun Polyglutt-kuvakirjapalvelun.

Paljon uutta ja jännittävää on meneillään! Laajenemme Ruotsin rajojen ulkopuolelle: ensimmäisenä vuorossa rakas naapurimme Suomi.