Uutiset

Katri Tapola: ”Lastenkirja on tasa-arvon mahdollistaja.”

Katri Tapola on Helsingissä asuva kirjailija, joka kirjoittaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Katrin esikoisteos Kalpeat tytöt (Tammi 1998) palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla ja ensimmäinen lastenromaani Kivikauppaa ja ketunleipiä (Tammi 2002) Arvid Lydecken -palkinnolla.  Lastenkirjailijana Katri tunnetaan muun muassa Oiva-kirjoistaan ja Pieni prinsessasatu- ja Pieni prinssisatu-kirjoista.

Tapasimme Katrin Helsingissä ja puhuimme kirjallisuudesta, moniäänisyydestä ja Pohjanmaan lakeuksista.

 

Miten kirjasi syntyvät?
Jokainen kirja syntyy omalla tavallaan, monien havaintojen, ajatusten, tunnelmien ja sisäisen pakon sanelemana. Kun idea alkaa muotoutua päässäni, kirjoitan siitä saman tien. Joskus käy niin onnekkaasti, että näkee, miten idea tai alkukuva kantaa ja tätä kannattaa lähteä kehittämään.

Minulla on ollut ilo saada tehdä töitä ihanien kuvittajien kanssa. Karoliina Pertamon kanssa olemme tehneet yhdessä viisi kirjaa ja kuudes on työn alla. Myös Sanna Pelliccioni ja Virpi Talvitie ovat olleet todella tärkeitä yhteistyökumppaneita. Minusta on innostavaa saada tehdä töitä uusien ihmisten kanssa; silloin syntyy kaikkea yllättävää ja erilaista.

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Miten kirjailijaksi tullaan? Minun tapauksessani voisi melkein sanoa, että kirjailijuus on hortoilun tulosta. Olin 36-vuotias, kun esikoisromaanini, Kalpeat tytöt, ilmestyi. Olen kirjoittanut aina. Ehkä kirjoittamisvimma sai alkunsa Pohjanmaan suuren taivaan alta; siellä oli aikaa rauhoittua ja tilaa mielikuville.

Teen monen muunkinlaista työtä: koulutan muun muassa varhaiskasvatuksen opettajia lastenkirja-asioissa ja teen sanataidetyötä kouluissa lasten kanssa.  Vapaaehtoistyössäni toimin maallikkoavustajana turvapaikanhakijoiden parissa. Minulle on tärkeää olla kiinni elämässä ja ajassa monin eri tavoin. Jotenkuten pystyn sentään istumaan pyrstölläni niin kauan, että kirjoitan, mutta kaipaan maailmaan ja se on minulle myös tärkeä osa toimenkuvaani.

 

Monikulttuurisuus näkyy kirjoissasi, onko se tietoinen valinta?
Toiveretkessä erityisesti! Toiveretkeäedelsivät Pieni prinssisatu ja Pieni prinsessasatu, joissa seikkailevat Kaisa ja Pauli. Vuonna 2015 tulivat pakolaiset, ja huomasimme, että kirjaa ei voi tehdä ilman uutta henkilöä. Arabian kielen asiantuntija ja kääntäjä Maria Pakkala oli mukana kulttuuritulkkina. Toiveretkestä tehtiin myös näyttely, joka kiersi Suomea yli kahden vuoden ajan ja jonka näki yli 30 000 ihmistä.

Kuvakirja Pelätin ja rastas syntyi samoihin aikoihin. Kirja kertoo sodasta ja kodin menetyksestä sadun keinoin. Se sai alkunsa Alessandro Pelliccionin kuvituksista. Minusta lastenkirjaa voi pitää kotoutumisen välineenä.

Oiva-sarjassa pidän selittelemättömyydestä. Tiedän perheitä, joissa on pidetty Oiva-kirjoista myös juuri sen takia, että Oivalla ja äidillä on eri värinen iho. Vaikka eihän se ole iso asia. Tuntuu triviaalilta ja banaalilta alleviivata tätä – sehän on tätä aikaa. Ehkä lastenkirjallisuus on tässä asiassa vähän jälkijunassa. Tammikuussa 2020 ilmestyvässä kuvakirjassa on teksti sekä suomeksi että arabiaksi; se on omanlaisensa projekti, josta ei vielä sen enempää! Myös darinkieliset ystäväni ovat auttaneet minua eräässä käsikirjoituksessa. Kaikenlaista on tekeillä, mutta ehkä ala on omalla tavallaan hidas…

 

Millainen suhde sinulla on ääneen lukemiseen?
Luen paljon ääneen. Opiskelin kirjallisuusterapiaohjaajaksi, ja lopputyöni aihe oli ”Sadun tila ja sisäinen maailma” eli pohdin satutyöskentelyä koulumaailmassa. Sitä työstäessäni ja harjoittelujaksollani huomasin, että kaiken ei aina tarvitse olla niin monimutkaista. Uskalla luottaa lastenkirjan voimaan ja yhteiseen kokemiseen! Usein lapsella on yksinkertainen toive siitä, että luetaan satu.

Aikamme on täynnä monenlaisia aistiärsykkeitä, joten tekee hyvää hiljentyä ‘leirinuotiolle’ tarinan ääreen. Satujen ja kirjojen avulla voi käydä läpi monenlaisia haasteita, tunteita, kaikkia ihmisiä yhdistäviä asioita. Luen mielelläni myös vanhuksille, jotka niin ikään rakastavat lastenkirjoja kuvituksineen.

 

Millaisia ääneenlukemiseen liittyviä muistoja sinulla on?
Isäni luki minulle ääneen Gogolin Kuolleita sieluja. Onneksi ymmärtämisen pakko ei riivaa minua, sillä en tiedä, mitä olen siitä ymmärtänyt. Muistan sitä hyvällä, minulle annettiin tila luoda omia mielikuvia ja tehdä omia tulkintoja. Kaikkea ei tarvitse selittää puhki. Myös lorujen ja runojen lukeminen ja loruttelu oli kotona luontevaa.

Ikuinen suosikkisatuni on H.C. Andersenin Keisarin uudet vaatteet. Sadussa on jotain niin tärkeää, että se kulkee mukana tiukoissa tilanteissa.

 

Mikä kirjoittamisessa on sinulle tärkeintä?
Totuus. Totuuden näkeminen. Se on kai yksi kirjailijan tehtävistä, jollain tavalla tuoda monikasvoinen, inhimillinen, kätkettykin totuus esiin. Elämässä käy usein niin, että monet asiat puetaan kauniimmiksi tai toisiksi kuin mitä ne oikeasti ovat. Aivan kuten keisarin uusissa vaatteissa: välillä tuntuu siltä, että vain lapsilla on yhä tallella näkökyky ja jokin tosi ja aito todellisuus. Toivottavasti se säilyy myös meissä vanhemmissa.
Lastenkirjailijana olo on ihanaa, koska se antaa mahdollisuuden astua lapsen maailmaan. Jos siinä epäonnistuu tai jos siitä tulee epäaitoa yrittämistä, sen huomaa hyvin helposti.

Jokainen meistä tekee/kirjoittaa/lukee kirjoja omista lähtökohdistaan. Oma lähtökohtani on luottamus lapseen lukijana, kuuntelijana ja kuvien katsojana. Lapset ottavat kirjasta mitä ottavat ja ymmärtävät niin kuin ymmärtävät.

Kirjoittaminen on merkityksellinen ammatti. Se on minulle iso asia, tehdä työtä, jonka voin kokea merkitykselliseksi. Se innostaa – aivan kuin kuvitusyhteistyöt ja kuvittajien tuoma toinen maailma.

 

Niin Toiveretkessä kuin Oivan pallossakin luonto on hyvin vahvasti läsnä. Oliko se tietoinen valinta?
Luonto on jollain tavalla meille suomalaisille itsestäänselvyys. Luonto lastenkirjoissa edustaa minulle kauneuden näkemistä, kohtaamista ja jonkinlaista ihmettelyä uudesta näkökulmasta. Ensikertalaisuutta – kun syksyn ensimmäinen lehti tippuu tai ensilumi laskeutuu. Kaikki on uutta ja ainutkertaista, siihen liittyy kokemus maailman hahmottamisesta ja haltuun ottamisesta.

 

Mitä toivot näkeväsi lisää suomalaisessa lastenkirjallisuudessa?
Meillä on hyvin korkeatasoista lastenkirjallisuutta. Toivon ylipäätään lastenkirjallisuudelle näkyvyyttä ja arvostusta ja sitä, että muutkin kirjat näkyisivät kuin myyntilistojen ykköset. Lastenkirjallisuus ei ole ”minikirjallisuutta”, vaan se avaa suuria ja olennaisia maailmoja. Toivon, että tekijäkenttä yhä rikastuisi ja myös maahanmuuttajien ääni kuuluisi.

Toivon, että elämän moniäänisyys ja monimuotoisuus näkyisi entistä enemmän lastenkirjallisuudessa. Lastenkirja kasvattaa, mutta ilman kasvattavaa asennetta.

 

Suomalaisten lukutaidon huonontuminen on ollut kartalla useaan otteeseen. Miten sinä näet asian, onko meillä syytä huoleen?
Lapset rakastavat kirjoja. Käyn paljon alakouluissa, ja lapset melkein repivät kirjat käsistä. He haluavat kuulla satuja, ja he ovat onnellisia, kun niitä heille luetaan.

Jakautuneisuus näkyy kuitenkin lapsissa selkeästi: on niitä, joille luetaan, ja niitä, joille ei lueta. Koululla on tärkeä rooli lukemisen edistämisessä, ja opettajat ja kirjastot tekevät upeaa, tärkeää työtä. Lastenkirja on kaiken lisäksi tasa-arvon mahdollistaja.

Toivoisin, että lapset saisivat kosketuksen sisäiseen maailmaan ja omaan keskittymiskykyynsä. Se liittyy oleellisesti niin lukemiseen kuin kirjoittamiseenkin. Nykymaailma on täynnä erilaisia ärsykkeitä, jolloin keskittymiskyvyn tärkeys korostuu. Jos itse aloitan aamuni menemällä Facebookiin, koko maailma on säpäleinä ja mieli levoton. Syvän keskittymisen löytäminen on tärkeää, ja yhtä tärkeää on, että siitä puhutaan ja se tehdään mahdolliseksi lasten kanssa. Lapset ovat hirveän viisaita ja haluavat rauhan ja läsnäolon kokemuksia kirjan kanssa, kunhan niitä heille annetaan.

Lastenkirja on väline moneen perustavanlaatuiseen asiaan elämässä. Yhdessä oloon lapsen ja aikuisen kesken, rauhoittumiseen… Kirja mahdollistaa niin paljon. Se on väylä kauneuteen kasvattamiseen ja kuvanlukutaitoon. Lastenkirjalla voi tehdä paljon tasa-arvon hyväksi.

 

Nämä Katrin kirjat löydät Lukulumosta:
Oivan pallo
Toiveretki

Täällä voit kuunnella Katrin lukevan teoksensa Tuttityttö ja peukalopoika.

 

 

Haluatko kokeilla Lukulumoa 30 päivän ajan?

Täytä tietosi alla olevaan lomakkeeseen.
Haluatko lisätietoa Lukulumon hankinnasta? Lähetä sähköpostia Virpille.