Uutiset

Lukulumo ja vasu – vinkkejä ja kokemuksia Tampereelta

Mitä varhaiskasvatussuunnitelman osa-alueita Lukulumon avulla voi työstää? Mihin kaikkeen kirjapalvelua voikaan käyttää? Lukulumo on ollut Tampereella käytössä keväästä 2020 lähtien, niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessakin.

Kysyimme varhaiskasvatuksen opettaja Minna Huhdanmäeltä vinkkejä ja kokemuksia.

 

Mitä hyötyä Lukulumosta on?

Lukulumon vahvuus on erityisesti sen monipuolinen kielivalikoima. On upeaa nähdä, kun kaksi- tai monikielinen lapsi pääsee kuuntelemaan kirjoja omalla kielellään. Se on lapselle tähtihetki – hän pääsee loistamaan, kun ymmärtää, mistä kirjassa kerrotaan. Eräs lapsi ilahtui kotikielisistä kirjoista niin, että vannoi lukevansa/kuuntelevansa ne kaikki. Lukulumon avulla voi tuoda uusia ulottuvuuksia kirjallisuuskasvatukseen ja rikastuttaa lukukokemuksia perinteisten kirjojen rinnalla.

lukulumo-kokemuksia tampereelta: lapset uppoutuvat lukemiseen

Miten olette käyttäneet Lukulumoa?

Ihan kuin mitä tahansa kirjaa, kuten ohjatuissa lukuhetkissä lapsiryhmässä. Keskustelemme kirjasta yhdessä usein johdattelevien kysymysten avulla, mutta on hyvin tärkeää olla sensitiivinen lasten reaktioille ja uskaltaa antaa keskustelun elää lasten kokemusten siivittäminä. Lapsille annetaan myös riittävästi mahdollisuuksia päästä tutkimaan, kuuntelemaan ja lukemaan kirjoja itsenäisesti sekä kahden kesken aikuisen kanssa. Lukuhetkille annetaan aikaa, rauhaa ja tilaa. Olen huomannut, että lapset uppoutuvat Lukulumon kirjojen pariin hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Jos kirja jää kesken, he haluavat yleensä palata siihen mahdollisimman pian uudestaan. Joskus lapset avaavat saman kirjan yhtä aikaa ja jakavat kokemuksiaan innokkaasti.

Vasun osa-alueet ja Lukulumo - näitä voit tukea Lukulumon avulla

 

Mitä varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden osa-alueita voitte työstää Lukulumon avulla?

On monta osa-aluetta, jossa Lukulumoa voi hyödyntää, ja yritän tässä antaa joitakin esimerkkejä. Jos vain rohkenee käyttää Lukulumoa monipuolisesti, siitä on vaikka mihin!

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettelu yhdessä kirjojen tarinoiden kautta on yksi tärkeimmistä anneista. Esimerkiksi Ympyräiset-kirjojen avulla tämä onnistuu mainiosti.

Vuorovaikutustaitojen lisäksi Lukulumon hyödyntäminen tukee erinomaisesti myös muiden kielen kehityksen osa-alueiden vahvistumista.

Lukulumon avulla pääsemme myös tutustumaan eri kieliin ja kulttuureihin monipuolisesti. Lapset saavat kokemuksia siitä, miten valtavan hieno ja monimuotoinen paikka maailma on eri kielineen ja kulttuureineen sekä katsomuksineen. Mielikuvitusmatkalle on mahdollista lähteä milloin vain.

TVT-taitoja ja monilukutaitoa harjoitellaan kuin huomaamatta. Lapsilta digitaalisten kirjojen käyttö sujuu tosi näppärästi. Luettuja kirjoja voi työstää edelleen esimerkiksi ottamalla kuvakaappauksen luetun kirjan kannesta, avaamalla sen Pages-sovelluksessa ja lisäämällä siihen tekstiä sanelutoiminnon avulla. Kirjojen kuvituksia voidaan myös tutkia monista eri näkökulmista katsoen.

Lukulumoa kannattaa hyödyntää myös matematiikassa: vaikkapa etsimällä kirjasta joitain tiettyjä asioita, jättää kirjanmerkki näille sivuille ja palata lasten kanssa laskemaan, montako niitä kultakin sivulta löytyi.

Lapsen osallisuus korostuu, kun lapsi voi itse helposti valita kirjoja kirjastosta. Lapsi saa kokemuksen siitä, että hän saa vaikuttaa asioihin. Kategoriasymbolit helpottavat kirjojen valintaa.

Luettu ja keskusteltu kirja antaa aineksia myös lasten leikkeihin – yksi hyvä vinkki onkin, että aikuinen heijastaa tietyn aukeaman seinälle lasten leikin taustaksi tai ympäristöksi. Vinkkaan myös tekstinseurantatoiminnosta, jota kannattaa hyödyntää lukemaan opettelijoiden kanssa.

Minna Huhdanmäki kertoo Lukulumo-kokemuksista ja työskentelystä vasun kanssa

Suurkiitos haastattelusta, Minna! 

 

Haluatko kokeilla Lukulumoa, varhaiskasvatusmarkkinoiden johtavaa digitaalista kirjapalvelua? Suuntaa tänne!