Uutiset

Sirke Happonen: ”On äärettömän tärkeää, että kaikki ovat kuvan äärellä saman aikaisesti.”

Sirke Happosella on niin sanotusti kaikki muumit laaksossa. Yksi maamme (ja kenties maailman?) johtavista Tove Jansson -asiantuntijoista ja -tutkijoista opettaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta tuleville varhaiskasvatuksen opettajille Helsingin yliopistossa. Yhdessä Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa Sirke auttaa meitä valitsemaan kirjoja Lukulumoon. Lukulumosta löytyvä kirjallisuuskasvatuksen opas on syntynyt näiden kahden kirjallisuusekspertin kynistä.
Miksi Sirke päätyi lastenkirjallisuuden pariin – entäpä Lukulumon? Ja miten hyönteiset ja muut mönkiäiset liittyvät kaikkeen?

Mistä rakkautesi lastenkirjallisuutta kohtaan sai alkunsa?
Varmaan niistä hetkistä, kun minulle luettiin ääneen. Ne ovat olleet niin voimakkaita kokemuksia. Minulle luettiin paljon, esimerkiksi Elsa Beskowin Tonttulan lapset ja Tove Janssonin Kuka lohduttaisi nyytiä? ovat jääneet mieleeni. On myös paljon kirjoja, joiden kirjoittajia tai kuvittajia en muista, mutta jotka ovat syöpyneet mieleeni. Jännä muisto sekin – ne ovat ikään kuin sellaisia unimaailmoja, omia haavemaisemiani. Mielenkiintoisia mysteerejä, joita en ole kaikkia lähtenyt selvittämään, vaikka välillä tekisi mieli.

Miksi lähdit mukaan Lukulumon tekoon?
Minusta on upea idea, että monikieliset lapset pääsevät saman kirjan äärelle jakamaan yhteistä kokemusta. Lukulumon myötä kynnys lastenkirjallisuuden lukemiseen madaltuu. Näin tärkeänä, että kuvakirjat ovat Lukulumossa yhtenäisinä, taiteellisina kokonaisuuksina.

Miten tahtoisit vielä kehittää Lukulumoa?
On arvokasta, että Lukulumossa on paljon uutta pohjoismaista kuvakirjallisuutta. Tahdon vielä saada mukaan klassikkoja! Monen tärkeän kirjan painos on loppuunmyyty. Olisi hienoa saada mukaan myös harvinaisempia teoksia. Lukulumo voisi tavallaan elvyttää jo unohtuneitakin kirjoja, nostaa niitä uudelleen esiin – ehkä sitä kautta niitä alettaisiin taas myös painaa.

Mitkä asiat ilahduttavat sinua Lukulumossa?
Zoomaustoiminto on hieno, se antaa mahdollisuuden syventyä kuvaan ja keskittyä yksityiskohtiin. Lapsi huomaa monesti eri asioita kuvista kuin aikuiset, joskin eri lapset huomaavat aina eri asioita ja eri aikuiset eri asioita…
Isolle näytölle tai seinälle heijastaessa kaikki näkevät kuvan yhtä aikaa. Se ratkaisee monen vuosikymmenen pulman – on äärettömän tärkeää, että kaikki ovat kuvan äärellä saman aikaisesti. Toivottavasti päiväkodeilla on mahdollisuus myös pimentää tila, jossa kirjaa luetaan, jotta kuva pääsee oikeuksiinsa. Lukuhetkeen kannattaa panostaa myös valaistuksen kannalta.

Mikä tekee kuvakirjasta hyvän?
Rehellisyys ja yllätyksellisyys. Kirja ei saa olla yksioikoinen eikä sormella osoitteleva, eikä paasata yhtä totuutta. On tärkeää, että kirja jättää osan merkityksistä avoimiksi, jolloin lukijalla ja kuuntelijalla on mahdollisuus sitoa kirjan sanomaa elämän eri tilanteisiin.
Yllätyksellisyys on hauskaa harvinaisuutta. Lasten kanssa lukiessa paras reaktio on ”MITÄH?” ja sen jälkeinen tihentynyt kiinnostus kirjaan. Toki tarvitaan myös turvallisia kertomuksia, joihin voi palata, mutta tarvitaan myös säpsähdyttäviä kirjoja, jotka aktivoivat lukijan: nyt on kuunneltava ja katsottava, että saa kirjasta kaiken irti.
Monesti kuvakirjat tehdään hitusen liian helpoiksi, naiiveiksi ja turvallisiksi. Niissä saa olla haastetta! Eivät lapset sellaista säikähdä, toisin kuin vanhemmat, jotka saattavat tuntea olonsa epävarmaksi. Lapset ovat tottuneet haasteisiin: koko maailmahan on lapselle haaste. Lapsi on hyvä poimimaan kuvakirjasta sen minkä itse haluaa. Aikuinen saattaa nähdä jotain ihan muuta. Jos lapsi innostuu kirjasta, hän haluaa sen uudestaan luettavaksi.

Millainen rooli kirjallisuudella on varhaiskasvatuksessa?
Merkittävä! Kirjallisuudella on merkittävä rooli ihmiseksi kasvamisessa. Millainen se on, on kysymys, johon voi vastata myös omalta kohdaltaan. Mitkä kirjat olivat sinulle tärkeitä? Millainen kuvitus vetosi sinuun? Yhtymäkohtia voi löytää myöhemmällä iälläkin.
Kuvakirjat voivat vaikuttaa kokemukseen siitä, mikä elämässä on arvokasta ja tavoiteltavaa. Ne voivat havahduttaa huomaamaan, miten kauneus voi ilmentyä monella tavalla – jos vaikkapa näkee monenlaista kuvitustaidetta lapsena. Kirjoja lukemalla näkee asioita, jotka ovat tässä maailmassa näkymättömiä. Kuva- tai kuvitustaiteesta nousevat muistot ja mielikuvat voivat muuttaa sitä, miten maailman näkee ja miten maailmaa katsoo.

Mikä on suosikkisi Lukulumon kirjoista?
Minä, Muru ja metsä on yksi suosikeistani. Teimme Helsingin yliopiston opiskelijoiden kanssa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kanssa muun muassa kuunnelman tekstistä. Siitä saa vaikka mitä! Viidesluokkalaisetkin innostuivat siitä, mikä todistaa sen, että kuvakirjoilla on potentiaalia. Ei kannata ajatella, että ne pitäisi jättää päiväkotiin. Jotkut kuvakirjat ovat toki päiväkoti-ikäisille, mutta monet ovat kiehtovia laajemmankin yleisön näkökulmasta.

Mitkä ovat suomalaisen lastenkirjallisuuden vahvuudet?
Ainakin rikas luontokuvaus. Luonto on meille itseisarvo. Monissa muissa kulttuureissa se on yksi mahdollinen ja käyttökelpoinen aihe tai miljöö. Täällä luonto ulottuu yli kaiken. Me saatamme helposti nähdä esimerkiksi omat mielentilamme luonnon kautta. Metsä, järvet, niityt, suot ja vuodenajat ovat osa meitä myös tarinoiden tasolla. Tämä on hieno piirre kulttuurissamme, ja toivon, että kuvakirjat vastaisuudessakin nostavat sen esille.

Mitä toivoisit näkeväsi enemmän lastenkirjallisuudessa – ja maailmassamme?
Ensimmäisenä tulee mieleen, että toivoisin näkeväni enemmän hyönteisiä. Hyönteiset ovat maapallolla uhattuna ja alhaalla ravintoketjussa. Moni kuvittaja, kuten Tove Jansson, Christel Rönns, Mauri Kunnas tai Reka Kiraly, käyttää hyönteisiä tai muita pieniä olioita osana kuvitustaan, esimerkiksi kuvien marginaalipaikoilla, joissa ne elävät omaa mikroskooppista elämäänsä.
Näen kuvitustaiteen hyönteisissä suurta symboliikkaa: meidän pitää suojella tätä maailmaa eikä lähteä siitä, että hyönteiset olisivat pelottavia tai läntättäviä. Erityisesti aikuisten täytyisi tajuta tämä. Lapsista hyönteiset ovat yleensä mielenkiintoisia ja he näkevätkin ne todella tarkasti: niiden silmät, jalat, nivelet… Vasta aikuiset havainnollistavat, että ne ovat pelottavia ja ällöttäviä. Väittäisin, että suhtautuminen hyönteisiin säteilee suhtautumista maailmankaikkeuteen.
Olen oppinut lapsilta, että hyönteiset ja muut pienet mönkijät pitää todella nähdä. Hirveän moni lapsi eläytyy hyönteisiin, ja sitä pitäisi kunnioittaa. Kuvittajat tuntuvat aavistavan tämän.

Sirke Happonen Lukulumon kirjat kirjallisuuskasvatus

Haluatko kokeilla Lukulumoa 30 päivän ajan?

Täytä tietosi alla olevaan lomakkeeseen.
Haluatko lisätietoa Lukulumon hankinnasta? Lähetä sähköpostia Virpille.