Uutiset

Lukulumo-pilotit päättyneet: mitä sanovat yli 250 varhaiskasvattajaa?

Maanlaajuinen pilottihanke päättynyt: neljäsosa varhaiskasvatuksen piirissä olevista lapsista kokeillut Lukulumoa.

Kevään aikana yli 50 000 lasta on päässyt kuuntelemaan ja lukemaan kuvakirjoja Lukulumon avulla. Maanlaajuisen pilottihankkeen raameissa yli 30 kuntaa kokeili digitaalista kuvakirjapalvelua Lukulumoa kahden kuukauden ajan. Lue lisää Rovaniemen pilottitunnelmista ja Lahden kaupungin syistä lähteä mukaan. Pilottihankeen päätteeksi yli 250 varhaiskasvattajaa kertoi mielipiteensä Lukulumosta – ja tässä on tuomio.

Lukulumo innoitti lukemaan
Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa Lukulumo innosti lukemaan ennätysmääriä: kunnan päiväkodeissa luettiin pilottikauden aikana yli 5600 kirjaa. Yksi varhaiskasvatusyksikkö luki keskimäärin 67 kirjaa.
Varhaiskasvatuspäällikkö Hannamari Halinen kommentoi Tuusulan lukuintoa: ”Lukulumo on avannut lukemiselle uuden väylän. Lukulumo tarjoaa kasvattajalle mahdollisuuden lukea uusia kirjoja, sellaisia, joita ei itse tulisi kirjastosta lainattua. Tämä laajentaa siis lasten lisäksi myös kasvattajien lastenkirjakokemuksia ja -näkemyksiä.” Lue lisää Tuusulan kunnan omilta sivuilta. 

Tärkeä työkalu lukemisen edistämiseen – Lukulumon kirjavalikoima saa kiitosta
Osana pilottihanketta pyysimme käyttäjiä antamaan palautetta Lukulumosta ja sen käytöstä. Yli 250 varhaiskasvattajaa vastasi kyselyymme – suurkiitos kaikille vastanneille! Kirjavalikoimaamme piti hyvänä tai erinomaisena 93 % vastaajista. Joka viides varhaiskasvattaja käyttikin Lukulumoa vain suomen kielellä, ja 83 % vastaajista oli sitä mieltä, että Lukulumon käyttö oli edistänyt lasten suomen kielen kehitystä. Varhaisiän lukemisella on tutkitusti suuri vaikutus lapsen koulumenestykseen ja asenteeseen koulua kohtaan. Suomi on yhä lukutaidon huippumaita, mutta lukutaidon taso on heikentynyt viime vuosina huomattavasti. (Lähde: Lukukeskus.)

Helppokäyttöinen ja toivottu: 83 % toivoo kunnan hankkivan Lukulumon
83 % vastaajista toivoo kunnan hankkivan Lukulumon. 3 % vastaajista ei toivonut Lukulumoa käyttöönsä, ja jäljelle jäävät 14 % olivat mietteliäitä (ja valitsivat vaihtoehdon ”En tiedä”). Jopa 92 % vastaajista oli sitä mieltä, että Lukulumo oli lisännyt lasten osallisuutta lukuhetkessä. Lukulumon käyttö oli helppoa 99 %:n mielestä. ”Jos osaat käyttää tablettia, osaat käyttää Lukulumoa”, kommentoi eräs vastaaja.

 

Ylivoimainen enemmistö toivoo Lukulumon hankintaa

Toiveet toteutuvat
Kirjasimme tarkkaan muistiin erityisesti parannusehdotuksenne, ja hyviä uutisia kirjanmerkkiä ja tekstinseurantaa toivoneille: toiminnot ovat tällä hetkellä sisäisessä kokeilussa, ja julkaistaan pian myös kaikille Lukulumon iPad-version käyttäjille.

99 % monikielisiä kirjoja käyttäneistä vastaajista oli sitä mieltä, että kielivalikoimamme oli hyvä tai erinomainen. Me emme kuitenkaan ole vielä tyytyväisiä: lisäämme palveluun viisi uutta kieltä syksyn aikana! Valinta on vaikea, kiitos siis kaikille, jotka toivoivat ja ehdottivat uusia kieliä. Otamme aina vastaan kehitysehdotuksia – voit lähettää toiveesi täällä.

Hanke jatkuu, nimi vaihtuu
Pilotit on nyt pilotoitu, mutta hanke jatkuu – tosin eri nimen alla. Haluaako kuntasi varhaiskasvatus olla mukana Lukulumon maksuttomassa kuntakokeiluissa? Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!